top of page

Näitä asioita ajan

01 Sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Haluan tehdä politiikkaa, joka ottaa huomioon erilaiset lähtökohdat. Päätöksiä tulee tehdä kaikkien ihmisryhmien hyväksi. 

02 Laadukas koulutus

Opetus ja kasvatus ovat yhteiskuntamme yksi merkittävimmistä demokratian turvaajista. Jo nyt opetus ja kasvatus on kunnan suurin palvelualue ja tähän täytyy panostaa niin, että jokainen lapsi ja nuori pidetään yhteiskunnan mukana.

03 Kestävät päätökset

Järvenpäässä tulee edistää kestävää päätöksentekoa. Luonnon vaaliminen ja ympäristön kannalta kestävien ratkaisujen tekeminen eivät ole ristiriidassa esimerkiksi taloudellisesti kestävän päättämisen kanssa. 

WhatsApp Image 2025-08-27 at 08.30.34.jpeg

Miksi olen politiikassa?

Haluan edistää kestävää päätöksentekoa. Tavoitteeni on tehdä politiikkaa, jossa ihmiset huomioidaan yhdenvertaisesti. Kestävään päätöksentekoon liittyy vahvasti lähiluonnon vaaliminen.

 

Päätösten tulee ennen kaikkea perustua faktoihin ja yhteistyössä tehtyihin ratkaisuihin. Asioihin saa ja pitääkin olla monia eri näkökulmia ja näistä täytyy löytää kompromisseja, jotka palvelevat ihmisiä mahdollisimman kestävällä tavalla. Oman tietämättömyyden tunnustaminen ei ole väärin, vaan yksi osa päätöksentekoa. 

bottom of page